EVS in Finland?

DSC_7517

Picture © Jérémie Barral

Have you ever wondered what it would be like do the European Voluntary Service in Finland?

There are some videos on YouTube that try to answer the question:

EVS is…

Back to Basic, Back to Nature

The story of my EVS in Finland

A life-changing experience in Finland

If you think Finland could be the right place for you, search for the Finnish EVS organisations on the European Youth Portal. Good luck!

 

 

 

Hyppy tuntemattomaan

Taru_ryhmäkuva

Olen ollut nyt Portugalissa viisi kuukautta tekemässä vapaaehtoistöitä. Urakkaa on vielä seitsemän kuukautta jäljellä ennen kuin vuoteni tulee täyteen, ja täytyy sanoa, että puoli vuotta ei olisi riittänyt minulle mitenkään. En voisi kuvitellakaan jättäväni tätä kaunista maata ja kaikkia uusia ystäviäni vielä.

En ehtinyt ajatella tai valmistella vapaaehtoiseksi lähtöä pitkään ennen tänne tuloani. Koulusta valmistuttuani sain kesätyön, mutta en päässyt jatko-opintoihin. Kun töitä oli jäljellä enää kuukauden verran, näin ilmoituksen vapaasta EVS-paikasta lähettävän tahoni sivuilla. Mietin asiaa päivän, ja päätin lähettää hakemukset. En uskonut pääseväni, mutta ajattelin koko ajan, että jos nyt tärppää, niin se on hyppy tuntemattomaan, muutos joka toisi elämääni jännitystä ja jotain uutta.

Lähtö tuli yllättäen ja nopeasti; sain tietää valinnastani vain hieman yli kaksi viikkoa ennen lähtöä. Koko perhe ja ystävätkin olivat yllättyneitä, enhän ollut heille tohtinut kertoa juurikaan etukäteen. Kaikki tukivat kuitenkin päätöstäni ja käskivät minun vain lähteä uusiin maisemiin. Suomi kyllä odottaisi minua vielä vuodenkin kuluttua.

Uusia kokemuksia olen saanut enemmän kuin monen edellisen vuoden aikana yhteensä.  Jo se, että ympärilläni on yli 20 muuta ihmistä kymmenestä eri maasta, on aivan uusi juttu minulle.

Myös työskentely hyvin erilaisissa paikoissa on minulle uutta; olen päässyt työskentelemään niin kehitysvammaisten kanssa kuin vanhusten ja lastenkin parissa. Aikaisemmissa työpaikoissani tehtäväni eivät ole olleet luonteeltaan sosiaalisia. Nyt täällä, eri maassa ja kielellä jota en osaa, olen tehnyt kaikkea mihin minulla ei ole ennen ollut rohkeutta! Tällä hetkellä tärkeimmäksi paikaksi on noussut orpokoti, jossa työskentelen lasten kanssa leikkien ja joskus ihan vain oleskellen.

Uusia kokemuksia on tullut myös töiden ulkopuolella: Asun kimppakämpässä neljän muun ihmisen kanssa ja jaan huoneen toisen henkilön kanssa. Kävin katsomassa rallia vuorilla ja telttailemassa, liftasin ensimmäistä kertaa elämässäni ja kirjoitan blogia – puhumattakaan kaikista uusista ruoista, joita olen maistanut. Lista voisi jatkua loputtomiin.

Ja koska minulla on vielä seitsemän kuukautta jäljellä, olen varma että ehdin kokea vielä hurjasti uutta.

Taru_silta

Viimeksi koin jotain uutta eilen. Päätin alkaa opetella jongleerausta. Olin nähnyt muutaman muun aloittavan sen opettelemisen jo kuukautta aiemmin. Lopulta tein päätöksen, olinhan itsekin halunnut oppia jo pidemmän aikaa. Heittelin hetken kahta palloa yksin, ja pian sainkin viereeni ystävän, joka näytti mallia ja kertoi hyödyllisiä vinkkejä. Opettelu jatkuu joka päivä treenaamalla edes viisiminuuttisen.

Teksti: Taru Kangasvieri

Kirjoittaja on 21-vuotias. Portugaliin hänet lähetti EVS-vapaaehtoiseksi Nuorisokeskus Villa Elba.

Tsiljoona kokemusta rikkaampana

IMG_7429Lähdin eteläiseen Makedoniaan vapaaehtoiseksi lukion jälkeisenä syksynä, haettuani kirjoitusten jälkeen epätoivoisen moniin EVS-projekteihin lähinnä saksankielisille alueille. En tiennyt Makedoniasta mitään; vielä hetkiä ennen lähtöä rukoilin, että muuan wieniläisprojekti olisi ottanut minut ja pelastanut Makedonialta. Luin nuo sanat vanhasta päiväkirjastani. Hymyilytti.

Lähdin vähäiset ennakkotiedot ja niitä suurempi matkalaukku mukanani sekä Berliinin valokuva-automaatissa otettu kaverikuva käsimatkatavaroiden seassa elämäni pisimmälle ja opettavaisimmalle ulkomaanreissulle. Saavuin neljältä aamuyöllä Thessalonikin lentokentälle, jonne minulle oli järjestetty taksi. Istuin takapenkille nuutuneena ja hapuilin automaattisesti turvavyötä. Keski-ikäinen kuski ja hänen englantia puhumaton vaimonsa hymyilivät etupenkillä. ”Don’t worry. We have belts, you don’t need.”

Makedonian Kavadartsiin saavuttuani alkoivat tapahtumat vyöryä päälle. Tein tsiljoona asiaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Asuin ensimmäistä kertaa ilman perhettäni, ensimmäistä kertaa kerrostalossa – ja lisäksi kasinon yläkerrassa, ylimmässä kerroksessa, ydinkeskustassa ja alati vaihtuvien kansainvälisten kämppisten kanssa.

Työskentelin nuorisokeskuksessa (luonnollisesti ensimmäistä kertaa) ja tapasin päivittäin kymmeniä ihmisiä, joista osan kanssa jaoin käytännössä jokaisen hetkeni, niin arjen ja työn kuin vapaa-ajan ja matkustamisenkin. Ensimmäistä kertaa jouduin kaupassa käydessäni tallentamaan jokaisen kauppakuittini ja sen lisäksi kyselemään kaupan omia leimalappuja smetko potvrdoja makedonialaista byrokratiaa varten. Ensimmäisen kerran näin, miten munakoisot ja paprikat kasvavat – ja poltin selkäni farmivuorolla ravunpunaiseksi lokakuun ensimmäisenä päivänä. Järjestin ohjelmaa kehitysvammaisten päiväkeskuksella ja lastenkodilla, vaikken ollut koskaan aiemmin ollut vastaavissa tehtävissä. Kerran saavuin kotiin, jossa kaksi ranskalaista kämppistä kuivasivat pesemäänsä lattiaa lakana jalkojensa alla. Myöhemmin toinen heistä rikkoi keittiömme pistorasian, jääkaapin ja uunin – ensimmäistä kertaa elin ilman tuonkaltaisia keittiön perushärpäkkeitä. Liftasin ensimmäistä kertaa, ja paljon. Sohvasurffasin. Pelkäsin kuollakseni keväisen liukkaalla vuorentörmällä tajutessani, että ylemmäs en pääse ja alaskin enää vaivoin. Olin ylipäätään vuorilla ensimmäistä kertaa, ja usein.

Mikäli listaisin kaikki asiat, jotka tein ensimmäistä kertaa ollessani vapaaehtoisena Makedoniassa, lista olisi pidempi kuin yksikään työnantajalleni tarkkaan jemmattu kauppakuitti tuon puolen vuoden ajalta. Se olisi niin pitkä, että se valuisi kaikkialla ympärillä kohoavilta vuorilta helposti alas laaksoon jalkojen juureen. En aiemmin tiennyt, että Makedoniassa on –ainakin hieman jäävien paikallisten mukaan – kokoonsa nähden maailman eniten vuorenhuippuja, 34. Tai listan voisi asetella näyttämään tien Makedoniasta meren ääreen. En olisi ennen edes osannut sijoittaa Makedoniaa tarkasti kartalle, nyt tiedän, että se on mannermaa ja olen vieraillut sen kaikissa naapurimaissa.

IMG_7381

Viimeisin ensimmäinen kertani oli eilen. Ensimmäistä kertaa saatoin Tampereen kotikadultani viereisen vanhainkodin papan kauppaan. Hän oli aiemmin henkilö, jota eniten pelkäsin – mielenterveydellisten oikkujen takia hän osaisi olla kävelykeppiensä kanssa arvaamaton, tai niin itselleni ohikulkiessani maalailin. Eilen törmäsin häneen kun hän hymyillen jutteli auringonläiskässä kolmioleivän kimpussa hyppivälle varikselle. ”Mää niin tykkään noista linnuista.”

Niin minäkin tykkään. Enemmän vielä tykkään huomaamastani muutoksessa itsessäni – olen valmiimpi maailmaan ja kohtaamisiin, ennen kaikkea valmis ottamaan vastaan yhä uusia ensimmäisiä kertoja.

Teksti: Emma Kaskinen

Kirjoittaja on 19-vuotias ja asuu tällä hetkellä Tampereella, mutta haaveilee Saksasta. Emma vietti kuusi kuukautta vapaaehtoisena Makedoniassa, jossa hän oli töissä nuorisokeskuksessa ja silloin tällöin paprika- ja munakoisopellolla. Emmalle tärkeintä elämässä ovat läheiset ihmiset ja ennakkoluulottomuus.

Dreaming of skiing in the quietness of the Finnish forests

Saksalainen Folkert Mensing aloitti hiljattain EVS-vapaaehtoisena Suomussalmen nuorisopalveluissa. Samalla hän toteutti pitkäaikaisen unelmansa.

I’m currently doing my EVS in Finland, in an about 8000 people’s village called Suomussalmi. Suomussalmi is located in Kainuu region. First of all, I want to say that this village is placed in the forest, in the middle of nowhere. I really like this place, like I like all places that are small, quiet, calm and surrounded by nature.

Since I was a child it was one of my big dreams to learn how to do cross-country skiing and to do so somewhere in the silent and eternal Finnish forest. I didn’t know about Finland when I was about 6 years old, but then I saw some skiing sports in the TV and heard that it is in Finland. I immediately fell in love with the country and just wanted to go there!

Lasku_vielä pienempi_suoristettu_neliö

I made this skiing dream come true for the first time when I started my EVS in Finland. I went to the forest with my boss and her husband, and they showed me how to ski. I really loved doing that, although it was quite difficult at the beginning! On several occasions I needed to choose if I wanted fall in the snow or hug a tree in full speed. We spend almost two hours in the forest.

Kelo_pienempi

A bit later I went there again with my boss and another youth worker. During the second time we didn’t ski so long time but went walking to the forest. I saw an almost treeless hill. There was one old dead stem of a tree, and I really like watching those old, broken things. It was a really magnificent experience to stare at that tree and just enjoy the silence and listen to the sound of the nature. I was surprised that my body could still remember how to ski and I actually felt much more comfortable with it, so I didn’t even fall in the snow.

The end.

Kirjoittanut: Folkert Mensing, Saksa

Metsäkartanolla tökättiin Tellusta

Blogi1

Lokakuussa 2012 Metsäkartanon nuorisokeskuksen valloitti 16 nuorta vapaaehtoista Libanonista, Algeriasta, Israelista, Valko-Venäjältä ja Espanjasta. Kuukauden kestäneen ryhmä-EVS-hankkeen tavoitteena oli tarjota Pohjois-Savon ja -Karjalan nuorille matalan kynnyksen kansainvälisyyskokemuksia.

Vapaaehtoisten tehtäviin kuului Tökkää Tellusta (Poke the Globe) –päivän järjestäminen Mestäkartanolla. Vetämissään työpajoissa vapaaehtoiset kertoivat omista kulttuureistaan suomalaisille nuorille, ja suomalaisnuoret pääsivät tapaamaan ulkomaalaisia ikätovereitaan, puhumaan kieliä ja oppimaan eri maiden kulttuureista!

Telluksen tökkäämisen lisäksi vapaaehtoiset osallistuvat alueen ala- ja yläkoulujen teemapäivien toteuttamiseen.

Ryhmä-EVS onnistui hyvin, ja kokemus oli monille vapaaehtoisista jopa maailmaa mullistava.

Seuraavassa yksi vapaaehtoisista, libanonilainen Mireille Chamieh, kertoo millaisena kokemus hänelle näyttäytyi.

”On our arrival we had a training week with Antti and Elina. We learnt  to know each other through games and tasks and it helped us to be ready for the big day (Poke the Globe).

Blogi2

The Poke the Globe was an amazing day. We had prepared a lot and we were looking forward to meet 200 young people! It was a really successful day that started by a welcoming song and percussion music played by our group. Then later we had a big bazar with each country presented. We talked about our country, culture, traditions, music, nature, and food. So it was a huge experience to talk about your country in front of youth, seeing their reactions, learning from them and also teaching them something they didn’t know or had never heard of.

We had also prepared workshops on sports, dances, and games. It was a really good experience because the also the EVS group could benefit from it… tasting the food, knowing more about others and their countries, sharing our cultures through videos, posters and pictures.

We also visited two schools in Rautavaara and in Kuopio. The day in Kuopio was really the best: the kids we amazing and everything was very well organized. We instructed games, we played with the children, and it was really a great experience for the whole group. We all had lunch together.

Blogi3

For me it was really something that I won’t forget because I also teach sports in my country and I work with kids, so I was in charge of preparing the games and organizing the sessions for the two days. I was so happy to do that with kids from Finland and to see then enjoying themselves.

Our work in the forests of Rautavaara was something completely new! We didn’t care about the cold weather or the rain outside, we worked in the magical forest where kids can visit and play. To make it safer, we had to cut a lot of wood to make a bridge that would allow the kids to enter the forest without their feet getting wet. That day was long! We were all working really hard to finish the bridge.

Blogi4

About Metsäkartano:  it is really calm, silent, amazing landscape, fresh nature, trees and lakes all around. It is really something not to forget! Especially living in the same house with 15 others taught us so much: respect, love, sharing, helping, being a family, taking care of each other, eating at the same table every day, cooking together, hiking together. Living together with such a big group you first know nothing about isn’t easy, but with time we discovered that we all might be different, but all of us shared the same aim. That made us unique – that made us the best EVS FAMILY EVER.

I hope that Metsäkartano keeps hosting EVS volunteers because the experience is unforgettable.

Mireillen Metsäkartanoon lähetti libanonilainen urheiluseura Chabibeh Chiah ain el Remmaneh.

Rohkeasti omia polkuja

Olen aina tykännyt mietelauseista. Ne panevat omat ajatukset liikkumaan ja saavat miettimään  arvoja, elämää ja sen tarkoitusta. Kirjahyllystäni lötyy paljon mietelausekokoelmia, jotka olen lukenut aikoja sitten. Välillä tuntuu siltä, että kiireisessä nykymaailmassa ei ole enää hetkiä, jolloin saa pysähtyä, ottaa hetki itselleen ja miettiä jotain muuta kuin arkipäivisiä asioita. Flunssaa potiessa tuli oikea hetki pyyhkiä kirjoista pölyt pois.

”Kun ihminen ryhtyy miettimään päätöksensä seurauksia,
hän yleensä luopuu koko ajatuksesta
– vaatii suurta rohkeutta ottaa tiettyjä askeleita.”

Brasilialaisen kirjailija Paulo Coelhon mietelause iski minuun ensimmäisenä ja pisti miettimään, onko itselläni riittänyt rohkeutta tehdä elämää mullistavia päätöksiä.

Noin yhdeksän vuotta sitten sain ajatuksen lähteä kokeilemaan, minkälaista vapaaehtoistyö ulkomailla voisi olla. Tiesin ihan alusta asti, että haluan lähteä EVS-vapaaehtoiseksi Suomeen. EVS-tietokannasta löysin projektin, josta heti kiinnostuin.  Ei kestänyt kauan, kun jo sain ilouutisen, että minut oli valitttu.

Monet yrittivät puhua minua ympäri, ja välillä myös itseäni arvelutti, mitä seurauksia lähdöstäni voisi tulla. Kaikesta huolimatta en luopunut ajatuksestani. Jätin maisteriopinnot kesken ja lähdin yksin vapaaehtoiseksi Työväen Akatemiaan Kauniaisiin.

Suomessa kaikki oli täysin uutta minulle: vieraita ihmisiä ympärilläni, tuntematon ympäristö sekä uudenlainen arki. Vapaaehtoisjakson aikana suurin projektini oli Työväen Akatemian kampuksella sijaitsevan vanhan huvimajan maalaaminen. City-tyttönä minulla ei ollut aiempaa kokemusta maalaustöistä, joten en ikinä voinut kuvitella, kuinka paljon aikaa menee pintojen puhdistamiseen, pesemiseen ja itse maalaamiseen. Olin hyvin iloinen, kun sain yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa työn valmiiksi!

Kuva_1

Huvimaja maalaustöiden jälkeen

Kun sää ei suosinut ulkona maalaamista, vietin työpäiviäni kirjastossa, jossa töitä aina riitti. Laitoin vasta palautettuja kirjoja hyllyihin ja pidin huolta siitä, että ne olevat oikeassa järjestyksessä. Pääsin käsiksi vanhoihin valokuviin, jotka löytyivät Työväen Akatemian arkistosta. Siirsin satoja valokuvia skannerilla cd-levylle talteen toisten (toivottavasti) ihailtaviksi.

Kuva_2

Minä iloisena omassa huoneessani akatemian asuntolassa

Vaikka suurin osa ajastani meni töiden parissa, aikaa löytyi myös hauskanpitoon, erilaisiin kulttuuritapahtumiin osallistumiseen sekä uusiin kohtaamisiin. Tutustuin Työväen Akatemian opiskelijoihin, muihin EVS-vapaaehtoisiin ja moniin muihin uusiin ihmisiin. Muutamasta sain hyvän kaverin ja osaan heistä olen edelleen yhteydessä. Vapaaehtoistyöjakson myötä tutustuin myös suomalaiseen kulttuuriin, yhteiskuntaan sekä kieleen. Paljon tuli nähtyä, koettua ja opittua. Se aika jää ikuisesti mieleen.

Kuva_3

Tulovalmennuksessa Viittakiven opistolla muiden vapaaehtoisten kanssa

Puolen vuoden jälkeen, kun EVS-jaksoni oli päättynyt, palasin kotiini Latviaan. Vaikka sopeutuminen takaisin tavalliseen arkielämään tuntui kuinka vaikealta , yritin keskittyä opintoihin kaikin voimin.

Lukuisten suorittamatta jääneiden kurssien suorittaminen itsenäisesti ja pro gradu -tutkielman kirjoittamin vaati minulta paljon, mutta en silti hetkeäkään kadu tekemääni päätöstä lähteä EVS-vapaaehtoiseksi. Jälkeenpäin ajateltuna onneksi, sillä vapaaehtoispalvelun aikana opin niin paljon uusia asioita, joita en olisi koulunpenkiltä oppinut.

Päätös muuttaa Suomeen vakinaisesti valmistumisen jälkeen oli vielä rohkeampi. Se mullisti elämäni täysin. Mutta se on jo toinen elämäni vaihe, josta jonain päivänä ehkä innostun kirjoittamaan toisen blogikirjoituksen. Sen aiheena ei ole enää rohkeus, vaan sinnikkyys.

Milloin minä tein viimeksi jotain ensimmäistä kertaa? Tänään! Tänään minä kirjoitin elämäni ensimmäisen blogitekstin. Onneksi elämä  tarjoaa mielettömät mahdollisuudet tehdä juuri sitä, mikä itseä kiinnostaa. Ei saa antaa pelon lamaannuttaa.

Teksti: Ieva Silineviča

Kirjoittaja oli EVS-vapaaehtoisena Työväen Akatemiassa vuonna 2007. Suomeen hän muutti pysyvästi 2008, jonka jälkeen hän opiskeli kieltä sekä itsenäisesti että maahanmuuttajille suunnatussa koulutusohjelmassa. CIMOssa vuonna 2011 aloitettu työharjoittelu poiki vakinaisen työn nuoriso- ja kulttuuriyksikön projektikoordinaattorina. 

Sådant är ölivet

loveshack

I Vänö Vänner har vi alla år sedan vi satt igång med verksamheten tyckt att det hopats med en hel del aktiviteter på sommaren, men att verksamheten nästan ligger nere under vinter halvåret. Vänöbor hade redan i flera år aktivt deltagit i europeisk överksamhet och skapat internationella kontakter. Det var föga överraskande 2010 att sekreteraren i föreningen föreslog att vi skulle börja med europeisk volontärtjänst och ta emot några volontärer för ett år på Vänö med omnejd.

Kommunen fann initiativet intressant, speciellt då en ung ungersk tjej redan hört sig för om de skulle vara intresserade av att ta emot henne som volontär. Kommunen tvekade lite men så föreslog vi att vi tillsammans kunde ta emot två volontärer, en från maj och den ungerska tjejen från september.

Sagt och gjort, vi på Vänö tog emot Edlira Fiore från Bergamo i Italien och kommunen stod som värd åt Dóra Asztalos, som bosatte sig i Kimito. Jag, Eelin Hoffström kom att koordinera projektet som gick under namnet Islandlife promotion. Volontärerna skulle under ett år leva öliv och bidra med en interkulturell inblick i vardagen hos oss andra öbor.

Dóra stannade hela året och här är några rader om hur hon upplevde det:

För det första blev jag volontär för jag ville se mig själv i en annan miljö, leva på ett annat sätt och prova nya saker. Volontärskap var det bästa valet för detta. Jag jobbade mest med barn och ungdomar på ungdomsgårdarna och jag gjorde olika verkstäder för dem. På sommaren arbetade jag på sommarlägren, detta var det mest givande för mig. Jag stannade i Kimito ett helt år så jag hann lära känna en massa människor både på jobbet och privat. Jag fick också uppleva den finländska naturen, som är så lugn och vacker.

Dora på middage med kollegor från kommunen

Dóra med kollegor från kommunen

Även om Dóras del av projektet fungerade som den livsomvälvande upplevelse som beskrivs här ovan, så blev projektet inte riktigt som vi tänkt oss på Vänö. Edlira som skulle stanna ett år beslöt efter fyra månader att åka tillbaka till Italien och sedan vidare därifrån till England.

Från tropikerna till Skandinavien

Det blev en tom plats att fylla då Edlira aktivt deltagit alla arrangemang på Vänö under sommaren. Vi ville inte ge upp och tänkte prova med en ny långtidsvolontär. Denna gång beslöt vi att samarbeta med en organisation på ön Reunion i Indiska Oceanen.Ön har en helt annan identitet än Vänö men vi beslöt göra ett försök, kanske det finns ett ösamband trots många olikheter.

Efter ett provbesök i slutet av 2011 kom Florian Damour till Vänö i april 2012. Florian kom att stanna hos oss i elva månader. Han bidrog med cirkusaktiviteter inte bara på Vänö utan även på Kimitoön och speciellt i Rosala skola.

Florian med eleverna i Rosala_1

Florian med eleverna i Rosala

Florian berättar:

Jag valde inte projektet utan det kom till mig som en möjlighet att få erfarenhet att arbeta med barn och ungdomar samtidigt som jag gavs tillfälle att upptäcka den enastående Åboländska skärgården, lära mig nya språk inklusive engelska. Det var ett äventyr och en kulturchock att komma från tropikerna till Skandinavien. Chocken kom redan under det första provbesöket, men mitt beslut förstärktes om att komma. Min främsta uppgift var att arbeta med cirkus, men jag skulle också ta hand om Vänös kulturhus och skriva en blogg om mitt liv som volontär.

Det bästa som hände mig under mitt volontärskap var min resa till Lappland med kompisar jag träffade på en träning för nya volontärer i Finland. Det var som en dröm som jag inte kunde tro var sann innan jag upplevde den!

Europeisk Volontärtjänst är ett superbt sätt att uppleva en främmande kultur och ta med sig hem de bra sakerna. Det är också ett sätt att sätta sig själv på prov, med andra ord att växa som människa. Man bör minnas att vårt sätt att tänka och vara, inte nödvändigtvis är det enda sättet. Nu när jag är tillbaka i mitt vanliga liv, är jag stolt över att jag levt denna upplevelse och när jag tänker på denna tid i mitt liv är det alltid med ett leende på mina läppar. Även om det känns som om det var en evighet sedan dess är minnena ännu färska.

Majoriteten av våra internationella volontärer har understötts av Europeiska Kommissionens ungdomsprogram Youth in Action, som nu går under namnet Erasmus+. Vänö Vänner har ackrediterat sig som en sändande, mottagande och koordinerande organisation i europeisk volontärtjänst (EVS – European Voluntary Service) och har därför möjlighet att både sända och motta volontärer. Om detta låter som ett lockande alternativ för just dig, tag kontakt med oss i Vänö Vänner: vano.vanner.evs(at)gmail.com eller besök vår Facebook grupp för EVS på Kimitoön.

Text: Eelin Hoffström, sekreterare, Vänö Vänner

Texten publicerades första gången sommaren 2015 i tidningen RoHit – Tidning för Hitis skärgård (s. 17-19).